Idätyksiä osa 1

Tervehdys kevääseen!

Pari sanaa siementen idättämisestä näin kevään kunniaksi.

Olen viimeiset kolme vuotta yrittänyt enemmän tai vähemmän idätellä Mongolianvaahteran siemeniä. Laiska mies kun olen niin mahdollisimman helppoa tapa on ollut hakusessa.
Viimeiset kaksi kasvukautta olen käyttänyt menetelmää jossa syksyn tullen siemenet kerätään ja ennen lumen tuoloa siemenet kylvetään suoraa haluttuun kasvupaikkaan. Tätä menetelmää käyttäen tietysti säästytään kylmäkäsittelyn vaivalta ja aluksi toivoin, että keväällä kastelun hoitaisi äitiluonto, koska itäähän normaalin vaahteran siemen luonnossa helposti!

Toisin kuitenkin on käynyt. Useista sadoista kylvetyistä siemenistä noin 20-30 itää ja suurin syy tähän varmastikkin on keväällä riittävän kosteuden puute. Minun tilanne kun on sellainen, että en joka viikko pääse kyvöksiä hoitamaan ja kosteustilannetta pitäisi päästä tarkistamaan joka päivä.

Siementen(Mongolianvaahteran) talviseäilytys kuivassa näyttää tuhoavan täysin itämiskyvyn, vaikka siemenet lioittaisi ja antaisi usean kuukauden kylmäkäsittelyn.
Olen myös yrittänyt idättää muita vaahteralajeja(ostettu ulkomailta ja suomesta) mutta näissä myös itämiskyky samoilla vippaskonsteilla on ollut niinkin huima kuin 0%.

Tämän vuoden kokeilun perusteella suurin syy näyttää olevan se, että jos vaahteransiementä(Acer ginnala, A. palmatum, A buergerianum on ainakin kokeiltu) ei ala "idättämään" heti keräämisestä, itämisprosetti tuhoutuu täysin.

Muutama vuosi sitten näin Youtubessa videon jossa suositeltiin Japaninvaahteran siementen idättämistä niin, että heti kun siemen syksyllä kerätään, se laitetaan muovipussiin, suuihkaus vettä perään ja pussi jääkaappiin häpeämään.

Siispä viimesyksynä keräsin nipun siemeniä(noin 50 kappaletta) sekoitin siemenet pieneen määrään kookoskuitua ja vähän vettä sekaan ja jääkaappiin häpeämään.
Käytin kookoskuitua sen takia, että se ei lähde homehtumaan vaikka olisi kokoajan kostea(toisin kuin multa).

Lopputulos oli seuraava: Noin 20 siementä on jo itänyt jääkaapissa ollessaan, ilman kunnollista lämpötilaa, valoa ja veikkaan, että lisää alkuja saadaan nyt kun siement on kylvetty ja siirretty ulos(lasitettu parveke jossa ei lämpötila ei pääse laskemaan 0 alapuolelle) odottamaan, toivonmukaan seuraavalla viikolla lämpiävää ilmaa.

Eli jos Mongolianvaahteran idättäminen maistuu, kannattaa siemenet syksyllä siirtää muiden syötävien herkkujen sekaan talveksi jääkaappiin.

Päivitetään tilanne muutaman viikon päästä kun ilmat ovat lämmenneet ja katsotaan kuinka hyvin siemenet itävät.




Kommentit

  1. Mielenkiintoista... Vaahteroille oli tarjolla kikka, jossa ryhmä pantiin kasvamaan reikälevyn läpi, ja se onnistui parhaiten siementaimilla. Sellaisen reikälevyn voisi panna suoraan maahan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti